top of page

Mitä ihmettä tapahtuu sähköautomarkkinoilla...onko nyt oikea aika ostaa?

Päivitetty: 22. elok. 2023

Viime vuonna Suomessa nähtiin ennätysmäinen sähköautobuumi, jossa kysyntä ylitti tarjonnan ja käytetyistä oltiin valmiita maksamaan enemmän kuin uusista. Kysyntää pyrittiin paikkaamaan tuontiautoilla ja ennen kaikkea Saksasta valui isoja määriä sähkiksiä suomineidon luokse. Näistä moni oli jo myyty, ennen kuin auto oli edes ennättänyt laivaan. Sähköautobuumi oli huipussaan ja sille ei näyttänyt loppua tulevan. Ja kyllähän moni asia myös tuki sähköauton ostamista!

Korot olivat alhaalla ja edullisella sähköllä ajellessa saattoi tuntua, että autoilu on lähes ilmaista. Kun tähän yhtälöön lisättiin vielä olemattoman pienet huoltokustannukset, niin yhtälö tuntui monesta liian hyvältä ollakseen totta.

Ja niin se osaltaan myös olikin, sillä vuoden lopulla korot nousivat ja samalla sähkön hinta moninkertaistui. Yhtälö oli sähköautojen kannalta myrkyllinen, sillä pienet käyttökulut vaihtuivatkin isoihin sähkölaskuihin ja koviin rahoituskuluihin. Sähköautomarkkina viileni muutamassa kuukaudessa ja autot jäivät seisomaan liikkeiden pihaan!

Etenkin Tesloja oli tuotu ulkomailta isot määrät ja niistä tuli autoliikkeiden riesa, josta haluttin päästä eroon ”hinnalla millä hyvänsä”. Moni autoliike joutuikin alaskirjaamaan tappioita ostamistaan sähköautoista. Etenkin Teslojen hinnat romahtivat, jonka takia myös monen sähköautoilijan auton arvosta oli sulanut hetkessä sievoinen summa.

Sähköautobuumin tianne oli siis kääntynyt päälaelleen ja tilanne on säilynyt samana aina kirjoitushetkeen asti. Orastavaa piristymistä on nähtävissä, mutta vielä on oivallinen hetki päästä käsiksi sähköautoon.

Moni autoliike on valmis neuvottelemaan sähköauton hinnasta ja hintataso on merkittävästi alempana kun reilut puoli vuotta sitten. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen tilanne, että yhä useampi miettii polttomoottoriauton vaihtamista sähköautoon, mutta kysyntä sähköautoille on hämmästyttävän alhaisella tasolla.

Nyt onkin oiva hetki ostaa sähköauto, jos sellaisen perään on haikaillut. Inflaation noustessa uusien autojen hinnat eivät tule tippumaan, vaan painetta on enemmänkin hintojen nostolle. Kevään tullen myös käytettyjen autojen varastot alkavat liikkua rivakammin ja sitä myötä hinnat nousevat. Kun samaaan aikaan vielä sähkön hintakin tulee laskemaan, näyttäytyy sähköauto taas uudessa valossa. Todennäköisesti emme tule samanlaista sähköautokuplaa näkemään kun viime vuonna, mutta kysyntä tulee varmasti lisääntymään polttomoottoriautojen kustanuksella.

Aiheeseen liittyviä hakusanoja:

  1. Auton myynti

  2. Käytetty auto myytävänä

  3. Auton myynti verkkosivustot

  4. Auton arvioiminen

  5. Auton myynti-ilmoitus

  6. Käytetyn auton myynti

  7. Autojen myyntisivusto

  8. Auton myynti verkossa

  9. Auton myynti-ilmoitukset

  10. Käytettyjen autojen myynti sivusto

  11. Auton myynti kotisivut

  12. Auton myynti-ilmoitus verkossa

  13. Auton myynti-ilmoitukset ilmaiseksi

  14. Auton myynti-hakemisto

  15. Auton myynti verkkokauppa

Autokilpailutus.fi - Myy autosi helposti ja vaivattomasti liikkeeseen!

Comments

bottom of page